Kevään 2025 apurahat kansainväliseen toimintaan jaettu
Säätiön hallitus on jakanut kevään 2025 apurahoja ja avustuksia kansainväliseen toimintaan. Hakemuksia saapui 31.3.2025 mennessä seitsemän kappaletta. Hakemusten yhteissumma oli n. 31 000 euroa. Hakemukset painottuivat valtaosin tanssitaiteeseen.
Avustuksia jaettiin neljälle henkilölle yhteensä 8 950 euroa kuluapurahoina. Tällä kierroksella tuet kohdentuivat henkilökohtaisiin opinto- ja koulutusmatkoihin sekä taiteellisen työn residenssityöskentelyyn ja esiintymiseen ulkomailla. Apurahojen suuruus oli 850-3 400 euroa.
Syksyn haussa on jaossa vielä n. 13 000 euroa. Hakemuksia otetaan vastaan 31.10. asti. Päätökset tehdään marraskuussa 2025.